Maaliskuisen “Pääskynen & Co” näyttelyn tunnelmia

Vihdoin on hetki aikaa päivittää maaliskuussa olleesta Pääskynen & Co näyttelystä juttua!

Näyttelyjuliste
Näyttelyjuliste

 

Näyttelyn esittely teksti kokonaisuudessaan:

Kesäkuun 10. päivä, 2017

Syön aamupalaa mökillä, seuraan luontoa, koivun vihertäviä lehtiä, veden virtausta, auringon leikkiä varjoilla. Sitten tulen nähdyksi, arvioiduksi. Haarapääskynen pysähtyi tutkimaan paikkoja ja näkee minut. Seuraa mitä seuraan. Ei sillä mikään kiire ole, miksi olisi? Lentänyt pitkään, kaukaa. Miettii vain, että mitä tuo tuolla akvaariossa tekee – elää?

Elämää on istua terassin kaiteella pitkän matkan jälkeen, nauttia hyönteisbuffasta ja oikeasti nähdä. Nähdä toinen, sellaisena kuin hän on.

Näyttelyn pohjana on valokuva haarapääskystä, joka aloitti lähes vuoden mittaisen toiston. Pääskystä seurasi toinen, sitten kolmas, niin edelleen – ja seuraan liittyi myös muita eläimiä. Kukin kuvaa erilaisia tunteita mitä kasaantuu, erilaisia tarinoita mitä elämä kertoo.

Kunnes on aika jatkaa taas matkaa

Kunnes on aika jatkaa taas matkaa
Kunnes on aika jatkaa taas matkaa

 

Avajaisten tunnelmia voi käydä vilkuilemassa Paperihuoneen nettisivuilta!

 

Yleisilmettä, ulkona vielä lunta!
Yleisilmettä, ulkona vielä lunta!
Teos nro 1: "Näen sinut", 2017. Valokuva alumiinille (30x40cm)
Teos nro 1: “Näen sinut”, 2017. Valokuva alumiinille (30x40cm)
Teos nro 2: ”Ansa”, 2017. Syanotypia (12x17cm)
Teos nro 2: ”Ansa”, 2017. Syanotypia (12x17cm)

 

Youtube tähdet poseeraa
Youtube tähdet poseeraa

Nämä kaverukset ovat ennenkin esiintyneet yhdessä! Lohjan Visiitti- näyttelystä (lokakuussa 2017) oli tehty jopa YouTube video, jossa voi koko näyttelyn kiertää virtuaalisesti 😀 Huippua! Nämä tähtöset esiintyvät kohdassa 17:35. UKJ – Visiittinäyttelyn teokset

Teos nro 3: ”Bad hair day”, 2017. Viivasyövytys ja akvatinta (15x22cm)
Teos nro 3: ”Bad hair day”, 2017. Viivasyövytys ja akvatinta (15x22cm)
Teos nro 4: “Kevät päivä”, 2017. Serigrafia (21x30cm)
Teos nro 4: “Kevät päivä”, 2017. Serigrafia (21x30cm)

 

Yleisilmettä
Yleisilmettä
Teos nro 5: ”Muisto vain”, 2017. Fotoetsaus (19x27cm)
Teos nro 5: ”Muisto vain”, 2017. Fotoetsaus (19x27cm)
Teos nro 6: ”Metsäkauris”, 2017. Linografia (18x19cm)
Teos nro 6: ”Metsäkauris”, 2017. Linografia (18x19cm)
Teos nro 7: ”Käpytikka”, 2017. Viivasyövytys ja akvatinta (10x14cm)
Teos nro 7: ”Käpytikka”, 2017. Viivasyövytys ja akvatinta (10x14cm)
Galleria Paperihuoneen gallerian puolella oli samaan aikaan myös Tarja Nurkkalan näyttely Mielikuvia. 
Galleria Paperihuoneen gallerian puolella oli samaan aikaan myös Tarja Nurkkalan näyttely Mielikuvia.

Toimittaja oli kirjoittanut, että työstän seuraavaksi kuukiipijää 😀 Oikeasti siis olin tekemässä puukiipijää sillä hetkellä, mutta tästä kirjoitusvirheestä inspiroituneena tein sitten myös kuukiipijän 😀 Näiden kiipijöiden tiimoilta sitten ehkä seuraava oma näyttely… 😉

Artikkeli on luettavissa myös suoraan Kaupunkiuutisten nettilehdestä.

 

Avajaiskukkasia! <3
Avajaiskukkasia! ❤

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s